Uusi oratoriokuoro toteuttaa suuria kirkkomusiikkiteoksia

Jaa tämä artikkeli

Oulun tuomiokirkon kamarikuoron rinnalle on muodostettu uusi, noin 60 henkilön kuoro: Oulun Tuomiokirkon Oratoriokuoro. Kuoroja johtaa Lauri-Kalle Kallunki, jonka mukaan on ilmennyt tarve koota erillinen kuoro tekemään nimenomaan suuria kirkkomusiikkiteoksia ja näin kehittää osaltaan näiden teosten musiikillista toteutusta.  

Aiemmin suurten kirkkomusiikkiteosten kuoro-osuudet on toteutettu mm. Oulun tuomiokirkon kamarikuoron ja Oulun Tuomiokirkon Katedraalikuoron yhteistyöllä. Uuteen kuoroon on rekrytoitu laulajia kummankin kuoron riveistä sekä näiden ulkopuolelta syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Kuoronjohtaja on tyytyväinen, kun vajaan vuoden kestänyt rekrytointityö on saatettu päätökseen.
-Tällä hetkellä kuoroon haku ei ole enää auki, ja Oratoriokuoron varasijoilla on muutamia henkilöitä, kertoo Kallunki.

Rekrytointiprosessin myötä kuoronjohtajalle on vahvistunut visio kuorosta:
-Vähintään se, mitä tavoiteltiin uudelta kuorolta, on saavutettu; nyt minulla on tuntuma Oratoriokuoron kaikkien laulajien äänenkäytöstä, ja olen saanut käsityksen siitä, miten ja kuinka pitkälle kuoroa voi kehittää. Homma menee harjoittelun osalta puoliammattimaisempaan suuntaan. Teoksien työstämisessä keskitytään paljon sointiin, rytmiin, teoksen kokonaisilmaisuun sekä musiikin rakenteellisiin asioihin. 

Lauri-Kalle Kallungilla on syksystä alkaen kaksi kuoroa johdettavanaan.

Syksyn sävelet selvillä  

Ennen seuraavan kuorokauden alkua on vielä kesälomaa jäljellä, mutta Kallungilla on jo ”selvät speksit” johtamansa kuorotyön suhteen. Oratoriokuoro saa ensiesiintymisensä J.S. Bachin Jouluoratorion kolmen ensimmäisen kantaatin muodossa Raahen Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 12.12.2024 sekä Oulun tuomiokirkossa 13. ja 14.12. Teos toteutetaan yhteistyössä Oulu Sinfonian ja solistien kanssa.
-Yhteistyö Oulu Sinfonian kanssa on iso mahdollisuus, ja olen siitä innostunut, Kallunki kertoo. Hän avaa myös ajatuksiaan Bachin Johannes-passiosta, joka esitetään keväällä 2025:
- Uuden Oratorikuoron myötä tuttuun ja aiemmin esitettyyn teokseen saadaan mennä nyt aivan kuin uusilla väreillä.

Keväällä 2026 esitettävää Matteus-passiota aletaan kuoronjohtajan mukaan harjoitella OTO:ssa jo tulevana syksynä, joten tiiviin harjoitteluaikataulun sijaan teos saa kypsyä hitaasti.

 Oulun tuomiokirkon kamarikuoro jatkaa edelleen toimintaansa tavoitteellisesti kuoron arvoja vaalien, esiintymisten painottuen pienempiin hengellisen musiikin teoksiin sekä avustamiseen jumalanpalveluksissa. Kallungin mukaan kesäloman jälkeen edessä on ohjelmiston kokoamista ensimmäisenä adventtina pidettävään 10-vuotisjuhlakonserttiin. Sitten alkaa itse “lapiotyö”eli harjoitteleminen.
-Kaiken kaikkiaan on tosi tyytyväinen olo. To do-lista Oulun tuomiokirkon Oratoriokuoron ja Oulun tuomiokirkon kamarikuoron suhteen on tehty, Kallunki summaa.

  

Teksti: Aletta Juujärvi ja Linnea Takkinen

Kuvat: 
Uutisotsikon kuvat: Oulun tuomiokirkon kamarikuoron arkisto, kuvaaja Harriet Urponen
Tekstin kuva Lauri-Kalle Kallungista, kuvaaja Hilma Kallunki