Haapajärven keskustaan oli tullut uusi ravintola. 11-vuotias poika ei ollut ehtinyt pyöräillä kauas kotoa, kun ketjut irtosivat. Autoilija ei huomannut pyöräänsä korjaamaan kyyristynyttä poikaa, vaan törmäsi tähän.
- Itse en muista siitä mitään, jälkeenpäin minulle on kerrottu tapahtumista. Minut kiidätettiin siitä Sepellä OYS:iin, ja toiminta oli nopeaa, Heikki Kamula kertoo, kun tapahtumasta on kulunut lähes 13 vuotta.
-Yksityiskohtia tapahtumista en tiedä, mikä on varmaan hyvä.
Onnettomuus muutti Heikin elämän täysin. Kohta alkavan kesäloman hän vietti ensin sairaalassa toipuen, sitten kuntoutuen. Osaston 65 arki tuli tutuksi päivien toistuessa samanlaisina.
-En muista siitä ajasta muuta kuin loppukesän, kun olin sairaalan lastenosastolla. Aika ykstoikkoista se elämä oli siellä. Kävin kaikki mahdolliset kuntoutukset: fysioterapiaa, puheterapiaa ja niin edelleen.
Heikki sairasti jo ennestään reumaa, minkä vuoksi hän oli ollut melko pienikokoinen lapsena. Onnettomuuden myötä hänen piti tehdä vielä enemmän töitä pysyäkseen muiden perässä, sillä Heikin piti opetella puhumaan ja kävelemään uudelleen. Motivaatio parantumiseen oli kuitenkin korkealla.
-Syy parantumiseeni oli se, että halusin olla kuten muut mun ikäset ja pärjätä yhtä hyvin.
-Sairaalajakson jälkeen jatkoin vitosluokalle, mikä ei jälkikäteen ollut ehkä paras ratkaisu, pohtii Heikki. Hän sai kylläkin tukea opintoihin henkilökohtaiselta kouluavustajalta, ja kuntoutumista pidettiin yllä terapian avulla. 11-vuotias sai tehdä kovasti töitä, että pysyi koulussa muiden mukana. Onnettomuus vaikutti myös palautumisen ja unen tarpeeseen tarpeeseen. Lapsena Heikki nukahtikin helposti.
-Se oli rankkaa. Jälkeenpäin kun miettii, se oli tosi rankkaa, hän painottaa, ja jatkaa:
-Olin kuitenkin löytänyt positiivisiakin asioita elämään, kaikesta huolimatta. Mun lapsuus oli erittäin antoisa ja mukava.
Peruskoulun jälkeen Heikki kävi Reisjärven Kristillisellä kansanopistolla yrittäjyyslinjan, josta jäi elämän eväsreppuun paitsi mukavia muistoja myös paljon kavereita. Hän teki liiketalouden opintoja Haapajärven kauppakoulussa vuoden ajan, mutta muutti sitten Ouluun.
-Isoveli oli silloin armeijassa, ja sillä oli kämppä Toppilansalmessa. Sattumalta sain kesätyöpaikan yhdestä buukkifirmasta.
Heikki tekin asiakashankintaa noin puolen vuoden ajan: välissä työpaikka vaihtui työn pysyessä samana. Tämän jälkeen liiketalouden opinnot jatkuivat hetken Kaukovainion yksikössä, mutta Heikki päätti siirtyä työelämään.
Ulkoisesti Heikin elämä ei eronnut muiden hänen ikäistensä elämästä, mutta työnteosta ja arjesta palautuminen oli luultavasti keskimääräistä tärkeämpää onnettomuuden lisättyä unen ja levon tarvetta.
-Se väsyttää, jos [jokin asia] vaatii hirveän paljon keskittymistä, Heikki tarkentaa. Hänen rento asenteensa elämään tasapainottaa monia tilanteita.
-En ole koskaan ressannut asioista. Olen huomannut, ettei ressaamalla pääse yhtään eteenpäin.
Tällä hetkellä Heikki on eläkkeellä.
-Jossain vaiheessa kävin lääkärillä, joka sanoi mulle, että sää jäät tällaselle eläkkeelle. Aluksi olin närkästynyt tästä, koska olin hyvä työssäni buukkaajana, hän kuvailee tuntemuksiaan. Hän on jäänyt miettimään sitä, miten lääkäri oli pystynyt jo ensimmäisellä tapaamiskerralla ehdottamaan Heikille eläköitymistä, kun heillä ei ollut lääkärinä ja asiakkaana ollut vielä hoitosuhdetta. Heikki kertoo kuitenkin luottaneensa aina lääkäreihin.
Uuteen tilanteeseen, eläköitymiseen, sopeutuminen kesti vähän aikaa.
-Nyt oon tajunnu, että parempi näin.
Ulospäinsuuntautuneelle ja ystäviä arvossa pitävälle nuorelle uusi tilanne on antanut elämään muutakin sisältöä kuin työn, joka määrittää varmaan monen elämää hyvin pitkälle. Aiemmin töistä palautuminen vei paljon aikaa ja energiaa; nyt ystäville ja harrastuksille on jäänyt enemmän resursseja.
Heikki asuu Oulussa kämppäkaverin kanssa, ja arjen rytmi on joustavaa.
-Herään ehkä kahdeksalta, joskus kymmeneltä. Pyrin siihen, etten nuku yhtätoista pidempään. Päivän pelaan pelikonsolilla, soitan pianoa, käyn tapaamassa kavereita tai kutsun kavereita kämpille, hän kertoilee. Lisäksi hän on nuorten toiminnassa mukana isosena, osallistuu Keskustanuorten toimintaan Pekka Aittakummun tukijoukoissa sekä laulaa Oulun tuomiokirkon kamarikuorossa.
-Tykkään hengellisestä musiikista, siihen on sellanen palo, bassoa laulava Heikki kertoo. Hän on käynyt laulutunneilla Haapajärvellä ja Oulussa.
-Kuorossa on hyvä olla mukana, vaikka kuoro on iso ja siinä on paljon tasoeroja. Meillä on hyvä ryhmähenki. Lapioduunia eli stemmojen harjoittelua pitää tehdä, jotta pysyy kuoron temmossa mukana. Hän jatkaa, että on ensimmäistä kertaa mukana tällaisessa vaativassa harrastelijakuorossa, jossa lauletaan myös suuria teoksia.
Tänä keväänä kuorolla on yhteensä neljä esiintymistä, joista kaksi on messuavustuksia ja kaksi kuoron omaa konserttia. Suuria teoksia ei lauleta, vaan keskitytään pienempiin hengellisiin sävellyksiin.
-Enemmän tykkään niistä isoista teoksista, vaikka nämäkin on ihan kivoja mitä tulee tänä keväänä Heikki pohtii. Viime kevään pääteos, Johannes passio oli hänen mielestään teoksena helppo omaksua, vaikka määrällisesti harjoiteltavaa oli paljon.
-Tykkäsin siitä, kun pääsi sukeltamaan barokkiin ja Bachiin.
Passiokonsertteja pidettiin kaksi, Rovaniemellä ja Oulussa, joista jälkimmäisestä Heikille on erityisesti jäänyt mieleen osa 39, Ruht Wohl.
-Oli hyvä ja kaikkensa antanut fiilis, puolen vuoden tiiviin harjoittelun jälkeen.
Heikki on menossa kuuntelemaan Madetojan saliin hiljaisella viikolla Bachin Matteus Passiota, ja haaveena on päästä esittämään myös esittämään sitä joskus.
-Se on iso teos, mutta alkukuoro ja aariat ovat tuttuja minulle. Se on uskomattoman hieno teos!
Teksti ja Kuvat: Linnea Takkinen
