Torstaina 9.11. Oulun tuomiokirkon kamarikuoro oli mukana Kuorojen ilta -konsertissa, jossa esiintymässä olivat myös Hohde-kuoro, Oulun kamarikuoro sekä Oulunsalon seurakunnan kamarikuoro.
Konsertti kesti reilun tunnin: kuorot tulkitsivat vuorollaan muutaman teoksen ja lopuksi lauloivat yhdessä Lauri-Kalle Kallungin johtamana Sheldon Yliojan Taas syksyaamun hiljaisuus sekä Jean Sibeliuksen säveltämän virren Soi kunniaksi Luojan. Konsertista käytettiin kuoromme kesken myös nimitystä kuorokavalkadi. Kavalkadi tarkoittaa sivistyssanakirjan mukaan juhlallista kulkuetta tai katselmusta. Tässä tapauksessa kokoonnuttiin siis katselemaan - ja kuuntelemaan - eri kuorojen tekemää musiikkia.
Kamarikuorossa laulava pariskunta Reeta ja Mio Säkkinen kokivat virkistävänä kuulla konsertissa muitakin kuoroja.
-Oli mukavaa kun itellä tarvi esittää vain kolme kappaletta, ja muuten sai nauttia muiden esittämästä musiikista. Se oli erilaista verrattuna muihin konsertteihin, Mio kuvailee.
-Toisaalta kuorokavalkadia saattoi stressata enemmän kuin muita esiintymisiä, koska puolet yleisöstä ehkä tietää musiikista enemmän, hän jatkaa.
Myös Reeta kertoo hieman stressanneen kuorokavalkadia, jota tosin ei ollut jännittänyt yhtä paljon kuin viime kevään Johannes passio -konsertteja.
-Aika hyvät fiilikset jäi, vaikka olikin vähän sellasta konserttia edeltävää stressiä ja jännitystä. Tuntui että jotkut kohdat ei vielä menny harjoituksissa kovin hyvin.
Kuoromme ohjelmistoon kuuluivat amerikkalainen negrospirituaali Oon kurja, outo matkalainen, Giachino Rossinin Kyrie (Petite Messe Solennelle -teoksesta) sekä Lauri Nurkkalan kuorosovituksen virrestä 396 Käyn kohti sinua.
Tenoreissa laulavaa Mioa oli huolettanut oman stemmansa puolesta ennen konserttia. Harjoituksissa kuoronjohtaja oli pyytänyt tenoreita laulamaan monta kertaa uudelleen erään kohdan Rossinin Kyriessä, koska osa tenoreista oli aloittanut fraasin liian aikaisin.
-Se saattoi johtua siitä, että stemmaryhmässä oli linkki äänitteeseen, jolla pystyi harjoitella stemmoja. Äänitteessä tenoreiden lähtö oli virheellisesti liian aikaisin, ja jotkut olivat varmaan opetelleet laulamaan äänitteen avulla, Mio arvelee.
Konsertissa tenoreidenkin lähtö sitten onnistui - lapiotyö ei koskaan mene hukkaan!
Reeta pohtii kuoron ja kuoronjohtajan välistä vuorovaikutusta: projektit onnistuvat hyvin, kun kuorolaiset osaavat tulkita johtajaa oikein.
-Kun harjoitellaan samoja juttuja samojen ihmisten kanssa ja kuoron yhteishenki hitsautuu yhteen, opitaan tuntemaan kuoronjohtajaa. Esimerkiksi kun laulettiin muiden kuorojen kanssa yhdessä, tajusin itse heti jotkut Laken elkeet, mutta vieressä olevat [muista kuoroista] eivät ymmärtäneet niitä.
-Loppujen lopuksi konsertti meni tosi hyvin, ja tuli olo että "oi että olipas mukavaa!" Reeta summaa iloisesti.
Automaatiotekniikkaa opiskeleva Mio liittyi kamarikuoroon tänä syksynä. Sopraanoriveissä laulava Reeta ja monet kaverit olivat houkutelleet häntä mukaan.
-Tykkään kuorolaulusta, mutta etukäteen mietitytti se, riitänkö laulajana kuoron tasolle, ja toisaalta riittääkö aika kuorolle. Koulua on hirveästi, eikä aina olisi aikaa harjoitella stemmoja.
Häntä arveluttaa hieman joulukuussa esitettävä Bachin jouluoratorio, joka uutena kuorokappaleena vaatii paljon omaksumista. Reeta puolestaa kertoo odottavansa eniten juuri jouluoratoriota tämän kuorokauden konserteista. Säkkiset pääsivät Bachin makuun jo kesällä Reetan saatua nuotit oratorioon. Pariskunta harjoitteli omia stemmojaan yhdessä, vaikka Mio ei ollut vielä kuorossa. Ajan puutteesta huolimatta motivaatiota harjoitteluun näyttää siis löytyvän!
Säkkisillä on kokemusta eri kuoroissa laulamisesta. Reeta kertoo hakeneen kuoroon alun perin Johannes passion vuoksi.
-On tosi mielenkiintoista harjoitella stemmoja: aluksi niitä ei opi "ikinä", mutta kun toistaa riittävän monesti, niin huomaa, että mähän osaan tän! Varsinkin monimutkaiset Bachin teokset valmiina kokonaisuuksina kuulostavat niin hienoilta! Reeta kuvailee innostuneesti.
-Musta on myös mukavaa ku tässä [kuorossa] kuuluu sellainen aikuinen ääni, hän analysoi.
Mio painottaa kuoroharrastuksessa laulajana kehittymiseen, kuten nuottien lukemiseen ja äänenmuodostukseen. Kaiken kaikkiaan kamarikuoroon liittyminen on molemmille ollut positiivinen kokemus.
Reeta on valmistunut kuva-artesaaniksi, mutta tällä hetkellä ammattiin ja jatko-opintoihin liittyvät asiat ovat hänellä sivuroolissa, kun arkea täyttää viiden kuukauden ikäinen vauva. Epäilemättä pienokainen on oppinut kuorolaulujen stemmat jo ollessaan äitinsä vatsassa. Vauva on vanhempiensa mukaan pärjännyt treeneissä "yllättävän hyvin".
-Kantoreppu toimii hyvin, kun pystyy laulamaan kädet vapaana, Reeta kertoo.
-Oma keskittyminen tosin vähän kärsii, kun pieni siinä ähertää. Toisaalta on helpompi ottaa vauva mukaan kuin hankkia hoitaja hänelle joka viikko, Mio toteaa. Kuorokavalkadin ajan vauva oli kuitenkin hoitajan kanssa kotona, jotta vanhemmat saivat keskittyä konserttiin.
Vauvoilla rytmitaju tulee herkästi esille, kun lapsi alkaa liikkua musiikin tahdissa. Säkkisten vauva ei vielä heiluta kehoaan kuullessaan musiikkia, mutta musiikkikylpyjen vaikutus näkyy muulla tavalla.
-Välillä, kun harjoitellaan stemmoja, se kiljuu vieressä ihan kuin yrittäisi imitoida, esimerkiksi viime viikolla kun Mio lauloi stemmojaan, Reeta naurahtaa.
-Me lauletaan aika paljon vauvalle, ja vauva innostuu heti kun kuulee tutun melodian. Heiluttaa käsiä, hymyilee, ottaa kontaktia ja alkaa hästäämään, Mio kuvailee.
Vauvoja näkyy toisinaan kuoroharjoituksissa, esimerkiksi kuoropäivänä kirkon lattialla on saattanut olla muutamakin turvakaukalo. Säkkisten vauva on jo saanut epävirallisen kuoron maskotti -tittelin, kun hän on ollut vain kaksi kertaa pois harjoituksista ja pääsi mukaan kuoroleirillekin.
Reeta ja Mio arvelevat, että pienokaisen saadessa jalat alleen on vaikeaa ottaa häntä enää mukaan harjoituksiin. Sitten täytyy miettiä uusia ratkaisuja vauvan hoidon järjestämiseksi. Nyt hän kuitenkin kulkee mukana, ja perhe saa muutaman kilometrin mittaisen iltalenkin vaunutellessaan harjoituksiin ja takaisin.
