Ensisilmäys jumalanpalveluksen musiikkiohjelmaan voisi antaa vaikutelman, että tulossa on sitä tavallista, virsiä ja hengellistä musiikkia urkusäestyksellä. Ei siis mitään ihmeellistä, vaan peruskauraa. Kuorolaisen näkökulmasta voin kuitenkin taata, että kokemus sunnuntaiaamun messun musiikista oli toisenlainen kuin ensisilmäys antoi olettaa!
20.-22.5. vietettiin Oulussa kirkkopäiviä sekä lähetysjuhlia, jotka saivat päätöksensä sunnuntaiaamun messussa. Olimme tuomiokirkon nimikkokuorojen voimin avustamassa tilaisuutta. Messusta minulle jäi päällimmäisenä mieleen lähetystyöntekijöiden siunaamistilaisuus - se kosketti minua eniten. Kaunis musiikki toi herkkää tunnelmaa siunaustilaisuuteen, kun kuoro hymisi Lahjalauluna tunnetun virren 954 melodiaa taidokkaan pianoimprovisaation säestyksellä.
Lopussa ei hyminästä tullut minulla enää mitään, kun räpyttelin kyyneliä silmistäni: lähetystyöntekijöiden perheiden siunaaminen musiikkisäestyksellä oli todella kaunis hetki.
Itse messu alkoi urkuri Péter Marosvárin tulkinnalla Griegin Aamutunnelmasta. Kuoro pääsi musisoimaan Lauri-Kalle Kallungin upeassa virsisovituksessa Luodut, te Herraa kiittäkää. Virtuaalikirkkoa seuranneen läheiseni mukaan “se oli kyllä mahtava!“ Sovitus laulettiin seurakunnan kanssa vuorovirtenä. Mahtavaa virttä oli todellakin “mahtava” laulaa seurakunnan kanssa, kun volyymi kasvoi huomattavasti kuoron lauluvoimakkuuteen verrattuna. Kirkon penkit olivatkin täynnä ihmisiä, joten volyymia riitti!
Ken on luonut sinitaivaan soi mielestäni kuin taivaan kansi: viiden hengen sooloryhmää säesti muu kuoro, joka hymisi usvaista tunnelmaa säkeistöjen alkuosassa. Säkeistön loppupuoliskossa, musiikin voimistuessa, koko kuoro lauloi sanoilla. Lauri Nurkkala on tehnyt Mikael Nybergin sävellykseen aivan erityisen tunnelman. Oli hienoa, kun sain olla osa sooloryhmää, joka joutui ja sai ottaa vielä enemmän vastuuta kappaleen toteutuksesta kuin yleensä rivikuorolaisena.
Myös toinen Lauri-Kallen virsisovitus saatiin laulaa messussa, mahtipontinen Kiitetty nyt olkoon isäin Jumala (v. 457). Sovitus oli tehty uruille, kuorolle ja soitinobligatolle, jota Juulia Pyrrö tulkitsi huilullaan. Valitettavasti en kuullut huilun soittoa kuoron penkille, kun urkujen ja laulun pauhina peittivät sen. Virtuaalikirkosta jälkikäteen kuunneltuna huilustemmaa kuuluu jonkun verran, mutta voimakkaammalle säädetty mikrofoni olisi tehnyt oikeutta soittajalle. Joka tapauksessa virsi oli upea, varsinkin kun Lauri-Kalle laittoi urkujen “kellot” kilkuttamaan toisessa säkeistössä.
Muista kuorokappaleista erottui Juha Hakulisen sovitus amerikkalaiseen negrospiritual-kappaleeseen Oon kurja, outo matkalainen. Tutustuin hieman tähän laulutyyliin ollessani Ugandassa vapaaehtoistyössä useita vuosia sitten. Kävin paikallisessa kristillisessä laulutapahtumassa ihmettelemässä taitavia laulajia - siinä on kyllä ihan oma musiikkimaailmansa! Tällaista musiikkia onkin harvemmin tavattu ohjelmistossamme, ja kuorossa sitä oli vähän haastavaa laulaa tyylinmukaisesti, sanat melodian edellä. Laulun huippukohtaa kruunasivat vaikuttavat soinnut, kun Korkeimmalle laulettiin kiitoslaulua.
Ehtoollismusiikkina lauloimme usein aiemmin esittämämme virsisovituksen virrestä Vaiti kaikki palvokaamme (v.228). Pidän kyseisestä Lauri Nurkkalan sovituksesta epätavallisten mutta jännittävien sointukulkujen vuoksi. Se alkaa bassostemman d-urkupisteellä, jonka päälle muut stemmat antavat omat sointukulkunsa, kunnes tenorit alkavat laulaa melodiaa. Kaksi seuraavaa säkeistöä ovat “perinteisempiä” kuorosäkeistöjä, ja neljäs säkeistö toistaa ensimmäisen säkeistön teemaa.
Esiintymisiin ei voi koskaan valmistautua liikaa, vaan yllättäviä käänteitä tulee vastaan.
Saimme nimittäin vielä aamun harjoituksissa opetella lahjalaulun melodian (mikä olikin useimmalle tuttu) sekä virren 919 Jeesus, Jeesus kuule rukoukseni. Lisäksi ehtoollismusiikki loppui kesken kaiken, joten kuorolaiset etsivät kansioistaan Giulio Caccinin sävellyksenä tunnetun Ave Marian nuotit, ja säestivät urkujen kera laulullaan Henna-Mari Sivulan kaunista sooloa. Eräs kuorolainen kertoi juuri sen olleen sykähdyttävä hetki messussa. Joskus yllättävät ohjelmanumerot tuovat parhaimmat fiilikset, kun ei ole harjoituspaineita laulaa niitä “täydellisesti”. En itse tosin löytänyt Ave Marian nuottia kansiostani, joten kuikuilin vierustoverin nuotteja, joita hän luki kännykästään. Eipä ollut niitä paineitakaan, kun kännykän pieneltä näytöltä en nähnyt juuri mitään!
Olen yläkouluikäisestä asti laulanut eri kuoroissa, muutamaa välivuotta lukuun ottamatta. Myönnettäköön, etteivät sunnuntaiaamun herätykset maistuneet varhaisteininä kovin hyvin, mutta jo tuolloin osasin nauttia jumalanpalveluksen tunnelmasta kuoron penkillä. Nykyäänkin nautin siitä. Myönnän senkin, että vaikka kuoroharrastuksen kohokohtia minulle on suurten kirkkoteosten esittäminen, on jumalanpalveluksissa aivan oma viehätyksensä.
Niin, tämä ei todellakaan ollut mitään peruskauraa, vaan ainutlaatuinen jumalanpalvelus.
Linnea Takkinen, sopraano
